torstai 19. joulukuuta 2013

Heinillä härkien kaukalon.

Olen tänä syksynä osallistunut keskiviikkoisin kokoontuvaan Neulekahvilaan. Sen lisäksi, että siellä saa hyvässä seurassa neuloa omia neuleitaan, syksyn aikana on virkattu isoäidinneliöitä jämälangoista. Lopuksi neliöistä yhdisteltiin tyynynpäällisiä, ja tyynyt lahjoitettiin Oulun ensi- ja turvakoti ry:lle.  



Minä en tullut virkaanneeksi yhtään neliötä, mutta yhdistelin muiden virkkaamia yhden tyynyn verran. Valitsin murrettuja sävyjä, että sopisi hyvin yhteen.




Toiselle puolelle ei meinannut riittää sopivia neliöitä, joten virkkasin yhteen neliöön lisää kerroksia ja laitoin ison neliön keskelle. Nyt tyynyt ilahduttavat ensi- ja turvakodin asiakkaita. 


---


Yksi perhe on nyt myös meidän olohuoneessa. Nimittäin pyhä perhe. Viime jouluna laitoin blogiin edellisen jouluseimen, ja nyt tuli tämän näköinen. 




Maatuska on tällä kertaa Maria, ja kreikkalainen jumalpatsas on Joosef. Vasemmalla puolella paimen (kristallijoulupukki) tulee laumansa (triceratops, possu ja kirahvipiparimuotti) kanssa olkienkelin johdattamana ihmettelemään moista tapausta. Tietäjät eli afrikkalainen puunaamari sekä muropaketista saatu C-3PO ja R2-D2 lähestyvät oikealta lahjoineen.


Ja tapahtumien keskipisteenä on Jeesus-lapsi, jonka osaa näyttelee pääsiäismunasta saatu hevisauruslelu.



Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta!



-Aune

lauantai 7. joulukuuta 2013

Joulukranssi oveen.


Pyhäinpäivänä, kun poikkeuksellisesti oli hieman ylimääräistä aikaa, tuli mieleeni että jouluinen ovikoriste olisi mukava kapine.

Kaupat olivat kiinni, joten annoin itselleni haasteen: joulukranssi pitää tehdä kaapista löytyvistä materiaaleista. Mitään ei saa ostaa (eikä tietysti voinutkaan...).

Kankaita ainakin on paljon, joten ajattelin että niistä voisi saada jotain. Kokeilin kankaasta tehtyä kranssia, joka on hauskan huolettoman näköinen. Kangas, jota kokeilin, oli kuitenkin liian paksua ja liestymätöntä, joten se ei toiminut alkuunkaan.

Suunnitelma B kehkeytyi, kun silmään osui havunvihreä villalanka. Virkatahan voi mitä vain, ja lanka näytti sopivan pehmeältä kranssilangalta. (Tuli muuten juuri mieleen, että lankatupsuistahan voisi myös yhdistellä hauskan kranssin...)




Ensin tein vanhasta, jäykästä sähköjohdosta (myös löytyi askartelutarvikelaatikosta) renkaan pohjaksi. Renkaaseen virkkasin kaksinkertaisella langalla ensin kerroksen kiinteitä silmukoita.








Kiinteät silmukat piti virkata tosi tiheään, että kelta-vihreä johto ei pilkottaisi väleistä.



Sitten virkkasin pitkistä pylväistä ja ketjusilmukoista reikäkerroksen ja vielä kiinteitä yhden kerroksen.





Kaikenlaisia nauhojakin on tullut säästeltyä, joten väleihin pujoteltavasti löytyi varastoista jouluinen nauha.


Vielä joulukoristelootasta pieni olkisydän keskelle kranssia ja valmista tuli!






Nyt on vähän joulun tunnelmaa rappukäytävässäkin!


-Aune




maanantai 7. lokakuuta 2013

Syksy toi ruskan ja gypsy-tunnelmaa

Syksyn myötä alkoivat harrastukset. Itämaisen tanssin harrastaja "joutuu" välillä ompelukoneen ääreen. Nyt työn alla on gypsy-tanssi eli mustalaistanssi, ja hame on tässä tanssityylissä erityisen tärkeä. Vai miltä näyttää:



Kuva täältä. Samassa paikassa lisää liehuvia helmoja.

Opettajalta saatujen ohjeen mukaan treenihameen piti olla mahdollisimman ohutta kangasta mutta ei liian ohutta (mitä sekin sitten tarkoittaa?). Treeneissä käytettävän hameen on oltava vähintään täyskello. Esityshame on sitten tuplakello eli kahdesta täydestä ympyrästä tehty.

Yritin päästä mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Kirppikselle siis. Löytyi ohutta puuvillaa olevat kukkaverhot.

Verhoista riitti sopivasti täyskellohameeseen. Hinta 5 e.






Yllä olevassa kuvassa kangas on taitteella, joten leikattu kappale on puoliympyrä. Näitä tarvittiin kaksi kappaletta. Vyötärölle laitoin leveän kuminauhan.





Oli siinä helmapäärmeessä ompelemista. Kun ympyrän säde on reilu metri, niin kehän pituushan on silloin 2πr eli yli kuusi metriä.







Näyttävä hame oli lopputuloksena.

Mutta kun etenimme koreografiassa kohtaan, jossa hameen helmasta otetaan kiinni ja kiepautetaan niskan takaa ja olkapään yli eteen, alkoi hame tuntua ahdistavan pieneltä!


Lisää leveyttä helmaan. Toisin sanoen lisää kangasta. Tällä kertaa kirppikseltä tuli vesiperä. Mutta onneksi löytyi alelaarista polyesteriverhoja kahdella eurolla. Ja vielä juuri saman väristä kuin vihreät kukat hamekankaassa:






Leikkaamaan. Vihreästä kankaasta leikkasin kaksi sektoria taitteelta:






Hameesta piti purkaa sivusaumat melkein ylös asti. Sitten ompelin vihreät sektorit kiiloiksi saumoihin. Nyt alkaa hameen volyymi pikku hiljaa riittää! 

Tässä syksyisiä kuvia meren rannalta:

















Vihreä kangas on kaiken lisäksi juuri samaa sävyä kuin kolikkovyö, jonka olen saanut Egyptistä tuliaisiksi.




Nyt passaa liihotella tanssitunnille. Hintaa hameelle tuli lopulta noin 9 euroa (kukkakangas 5 e, kuminauha n. 2 e ja vihreä kangas 2 e). 

-Aune

Virkattu kesämekko

Muistellaampa kesää. Pitsinen hellemekko virkkaantui kummilapselle. Raikkaan sinistä mekkoa koristaa ruutuvirkattu kala. 





Meneväiselle tytölle on hyvä olla melko lyhyt helma.





Seuraavassa postauksessa onkin sitten helmalla kokoa vähän enemmän...

-Aune



keskiviikko 21. elokuuta 2013

Sievä silinteri

Samaisissa häissä, joihin vein lahjaksi käspaikan, toivottiin vieraiden sonnustautuvan hattuun. Pari päivää ennen häitä tsättäilin kaverini kanssa, joka myös oli tulossa häihin, ja hänellä oli hattupulma. Olisi halunnut pikkuisen silinterihatun päähänsä, mutta ei ollut oikein aikaa tehdä sellaista. 


Eipä miullakaan olisi sen enempää ollut aikaa, mutta siirsin kaikki muka tärkeämmät velvollisuudet tuonnemmaksi ja aloin askarteluhommiin. Välillä aina palattiin tsättiin tarkentamaan ohjeita ja pohtimaan nauhoja ja rusetteja. Kuviakin lähetin välivaiheista nettikameran välityksellä, että tulee varmasti juuri oikeanlainen. Aika hauskaa tehdä tilaustyö tällä tavalla, samalla jatkuvasti kommunikoiden!  

Tällainen tuli: 



Tötsäkkeen sisälle löysin muovisen rasian, ja lierilärpäkkeeksi leikkasin pakasterasian kannesta ympyrän. Nyt osoittautuivat hyödyllisiksi mustat satiininpalat, joita jäi aikoinaan yli carmen-tyylisestä vanhojentanssipuvusta. Saumat jäivät kiireessä vähän mutrulle, mutta eipä sitä nyt niin huomaa... Hatun ympärillä oleva musta nauha on ollut joskus rintaliivien olkain, mutta sitä ei kyllä tässä kontekstissa huomaa ollenkaan. Koristeena on höyhen, palanen pitsiä (myöskin samaisesta vanhojenpuvusta yli jäänyttä) poimutettu viuhkamaisesti sekä satiininauharusetti. Kiinnitykseksi ompelin pätkän leveähköä kuminauhaa hatun pohjaan. Kuminauha on tukeva, ja siitä hatun voi pinneillä kiinnittää kampaukseen. Aika hieno hattu!


-Aune

tiistai 13. elokuuta 2013

Juhlavaa mittojen mukaan

Nyt kun ei ole kesken mitään akuuttia käsityötä, ehdin vähän laitella kuvia vanhoista töistä. Suuri ylpeyden aiheeni on tämä iltapuku, jonka tein tuttavalleni vuoden 2004 Linnan juhliin. 





Varsinainen ompelu ei ollut yhtä juhlaa. Kutsu tuli vain pari viikkoa ennen itsenäisyyspäivää, ja kankaita piti lähteä ostamaan siltä istumalta. Asiakkaalla oli onneksi jonkinlainen käsitys siitä, millaisen puvun hän haluaa. Kaavat olivat alunperin käsityölehdestä, mutta muutoksia tuli niin paljon, että lopullisessa kaavassa tuskin on jäljellä yhtään alkuperäistä viivaa! Esimerkiksi prinsessaleikkauksen piirsin vapaalla kädellä ottaen apuja alkuperäisen kaavan muotolaskoksista.


Kankaaksi tuli sininen satiini, jonka päälle toiseksi kerrokseksi musta organza. Yläosaan löytyi tosi kaunis paljettikirjailtu organza. Kiva muuten, mutta organza, paljeteilla tai ilman, on ka-ma-lan vaikeaa ommella. Liukasta, sähköistä ja helposti liestyvää. Ja tavallisella neulalla tulee reikiä, joten pitää olla ohut neula.






Paljettiorganzassa oli vielä kaunis piparkakkureunus, jonka onnistuin saamaan leikkaussauman päälle lisäämään näyttävyyttä muuten aika hillittyyn pukuun.




---




Vanhojen tansseihin olen myös ommellut pukuja. Kuvat on valitettavasti aika kaukaa otettu, mutta saavat nyt kelvata. Näiden kahden puvun ompeleminen oli täysin erilaista. Turkoosin puvun omistaja ei alunperin tiennyt yhtään, millaisen hän haluaa. Niin kankaan materiaalin, värin kuin puvun mallinkin kanssa tuskailtiin ja mietittiin ja mietittiin ja tuskailtiin. Pikku hiljaa löytyi punaiseen tukkaan sopiva turkoosi raakasilkki. Musta, carmen-henkinen puku taas oli omistajansa mielessä selvänä ja kirkkaana jo alusta asti. Minulle jäi "vain" vision toteuttaminen. Suuri haaste oli pitsin löytäminen helmaan. Leveää pitsinauhaa metsästettiin joka paikasta. Helmasta piti tulla oikein runsas, joten pitsiä siihen upposi lähes kolmekymmentä metriä. Siinä riitti hommaa rypytyslankojen ompelussa!







Helma alkaa vasta lantiolta. Hihoissa on pitsiset "täyskello"-röyhelöt, eli kokoympyrästä ommellut liehukkeet. Pääntietä koristaa tulipuneinen satiiniruusuke. Mikä vanhojenpäivän femme fatale!






-Aune

lauantai 10. elokuuta 2013

Terassille välimerellistä turkoosia

Terassikalusteiden materiaalissa päädyimme metalliin, koska se on huoltovapaa mutta ei heppoinen kuin muovi tai teeskentelevä kuin nykyään niin yleinen polyrottinki. Mutta metallisella tuolilla takapuoli kylmettyy, kun istuu aamuteetä juomaan suurinpiirtein länteen aukeavalle parvekkeelle. Tarvitaan siis pehmusteet. Voimakkaan värisiin tuoleihin ei mikä tahansa väri-iloittelu passaa, mutta onneksi tilkkukangasvarastosta ja muutamasta uudesta kirppiskankaasta sai koottua oikein kivan yhdistelmän. 







Aiemmin vessan lattialla ollut, räsykuteista virkattu pyörylämatto sopii mainiosti jalkojen alle, niin etteivät varpaatkaan kylmety viileää betonia vasten. Täydellistä!




Mutta vielä tilkuista. Tilkkutyöt ne onkin mahtavia! Jokaisella kankaalla on tarinansa. Ylärivin vasemmanpuoleinen kangas on ollut mekko, keskimmäinen tyynyliina ja oikeanpuoleinen myös mekko. Keskirivissä vasemmalla entistä tyynynpäällistä (kuvaa zoomaamalla näkee myös hauskat täysvinot hiuslaskokset), äidin koetilkku kankaanvärjäyskurssilta sekä petroolinsininen sametti, jonka tarinaa en muista. Alarivissä pikkuliina kirppikseltä, samainen kukkamekko kuin yläkulmassa ja muistaakseni tuo oikeanpuolimmainen on ollut verho. Näin yhdeksän (tai, no kahdeksan koska kaksi on samaa...) erilaista kangasta muodostaa tyylikkään kokonaisuuden, joka on vaihtelevan eläväinen mutta samalla värimaailmaltaan vaaditun rauhallinen. Taustalla häivähtelee ruskeavalkoinen, karvainen - mikä lie?






Nyt passaa aamuteetä hörppiä ja Kalevaa lukea partsilla!

-Aune


Sammaleenvihreää

Hei, mitä ex-kämppiksen takatasku tekee blogissa?









Se tekee blogissa sitä, että se on nykyään vakosamettilaukun sivutasku! 






Aikoinaan asuin siis tämän kämppiksen kanssa, joka muutti Ruotsiin ja jätti jälkeensä kaikenlaista tavaraa, jota ei enää tarvinnut. Esimerkiksi sammaleenvihreät sammarit. Kangas on suurimmalta osin kulunut moniin pieniin ompeluksiin, mutta säästin hyvän takataskun vastaisuuden varalle.



Kun sitten opintojen edetessä tuli tarve tukevalle laukulle, johon voi lastata kirjastosta puolitusinaa filosofista klassikkoa, mutta joka myös näyttäisi tyylikkäältä filosofian hyllyväleissä haahuillessani, vanha sammarien tasku antoi idean sammarilaukkuun. Laukussa on taskullisen palan lisäksi toista, vähän erisävyistä samettia. Pohjan vahvistin rikki menneen Kånken-repun taustavahvikkeella, ja yläosaan löytyi kangas vanhojen kangashousujen lahkeista.

Laukussa on tukevasta puuvillakankaasta myös vuori, jossa pari sisätaskua. Liian vaikea valokuvata, mutta on ne siellä ne taskut!








Suoraan ylhäältä otetussa kuvassa näkyy myös vetoketju, joka on niinikään ratkottu jostain vanhasta vaatteesta. Ompelin vetskarin kangaskaistaleiden väliin, ja muodostuneen suorakaiteen sujautin varsinaisen laukun yläreunan päärmeen väliin. Tai "sujauttaminen" kuulostaa ehkä liian helpolta, enemmän se oli "ähertämistä" tai "sullomista".


Hihnaa varten päällystin ripsinauhan vihreällä kankaalla, ja kirppikseltä löytyi sopivia solkia säätösysteemiin. Ripsinauha taisikin olla ainoa asia, joka täytyi ostaa ihan uutena.


Oikein kelvollinen laukku tuli, vaikka monen paksun kangaskerroksen ompelu on aina melko kinkkistä.


-Aune

perjantai 9. elokuuta 2013

Kesän käsityönä käspaikka

Perinnekäsityöt herättävät monenlaisia ajatuksia. Luoviin ratkaisuihin ja uusiin innovaatioihin tykästyneestä ne tuntuvat menneeseen jämähtäneeltä näperrykseltä. Vieläpä työskentely on niin pikkutarkkaa ja hidasta, että hektiseen yhden-illan-amigurumi-numeron-8-virkkuukoukulla -tyyppisiin käsitöihin tottuneen hermo ei vaan kestä. Ja kuka nyt edes tarvitsisi lakanaansa välipitsejä? 


Mutta. Perinnekäsityöt ovat kauniita. Ne ovat ikkuna aikojen taakse. Juurille. Nämä ajatukset vahvistuivat, kun tein tänä kesänä ensimmäisen karjalaisen käspaikkani. 






Olen ennenkin ajatellut, että olisi hienoa tehdä käspaikka. Ne kun olivat ennen vanhaan arvostetuimpia ja hienoimpia karjalaisen käsityötaidon näytteitä. Nyt sattui niin, että kaveri, jonka kotona olin nähnyt hienon, käspaikattoman ikonikaapin, meni naimisiin. (Tai tarkemmin sanottuna rekisteröi parisuhteensa, mutta häät kuin häät.) Ostin kolme metriä kapeaa pellavakangasta ja aloin hommiin. 



Kyllä siinä ehtikin etupistoja pistellessä miettiä karjalaisnaisten elämää, sen verran pitkään meni käspaikan molempien päiden kirjailuun. Kauan sitten kirppikseltä löydetystä kirjasta Karjalan kirjonta (Stenij, M., Ollila, A. 2. painos. WSOY 1951) löytyi runsaasti malleja, joista yhdistelin tällaisen kokonaisuuden. 










Etupistoja pistellessä saavat myös älynystyrät töitä, kun nurjasta puolesta pitää tulla samanlainen kuin oikeasta. Vain lankojen päättelyt jäävät nurjalle. 





Pitsistä päätin tehdä erikoisemman, ja löysin Lankakomero-blogista neulotun reunapitsin ohjeen. Langaksi sopi puuvillainen Novitan Kotiväki. 





















Lopulliseksi pituudeksi tuli noin 2,7 metriä pitsit mukaan luettuna. Yhteen kuvaan en meinannut saada käspaikkaa mahtumaan järkevästi millään. Alla käspaikka on kolmen istuttavalla sohvalla, keskeltä reilusti taitettuna.














Lahjan saajat ilahtuivat kovasti käspaikasta. Eipä ainakaan tule samanlaista vastaan! 


-Aune


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Paketointia

Aina ei ehdi itse tehdä lahjoja, kun jonkun synttärit yllättää. Eikä tarvitsekaan, nytkin lahjaksi oikein toivottiin muumilautasta. Lautanen piti laittaa postiin, joten rutkasti kuplamuovia ympärille ja pakettiin. 






Pakettiin päätin kuitenkin tehdä uniikin koristeen. Keräsin nauhalaatikosta kaikki sopivan väriset vihreät, valkoiset ja hopeiset nauhanpätkät ja väsäsin niistä ruusukkeen.





Tein ensin yhdestä nauhasta lenkin ja ompelin keskeltä. Sitten vain lisäilin nauhalenkkejä alle ja päälle...





...kunnes alkoi näyttää hyvältä. Tähän sai hyvin käytettyä lyhyetkin pätkät. Esimerkiksi monissa paidoissa on ostaessa henkariin laittoa varten kapeat satiininauhalenkit, jotka leikkaan yleensä pois.




Keskelle voisi vielä laittaa napin, mutta löytyyköhän yhtään sopivaa? Kun nappeja minulla on niin vähän...






Vielä ruusuke kiinni satiininauhaan ja nauha kiinni pakettiin. Nauha oli niin liukas että ei meinannut pysyä mitenkään paikallaan, joten laitoin pienet pätkät kaksipuoleista teippiä. Hauskannäköinen pakettikoriste syntyy näinkin sekalaisista nauhanpätkistä!




-Aune

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Lentävän maton uusi elämä

Ainakin tuhat ja yksi yötä sitten Turkista ostettu hieno villamatto oli päässyt toisesta päädystä rispaantumaan aika pahasti. Kun mattoon päin vain katsoikin, purkautui pari riviä lisää.










Yllä olevassa kuvassa olen jo vähän purkanut rispaantuneita rivejä pois. (Viima myös halusi esitellä kameralle kuvauksellista päälakeaan. )



Kun ompelin punaisen leveän kanttinauhan maton päätyihin, niin siitä tuli ihan kelvollinen.






Vähän jäi mutkaiseksi tuo pääty, kun en raaskinut kauheasti purkaa matosta ylimääräistä. Olisi ehkä pitänyt ottaa vain ronskisti niin että olisi tullut tasainen reuna. Mutta kyllä siitä kuitenkin tuli ihan jees.



Tässä vielä matto koko komeudessaan:






Kun mattoa katsoo näin kokonaisena, niin ei tuo pieni mutruisuus toisessa päädyssä oikeastaan niin haittaa. (Opetus: jos jokin menee vähän sinne päin, katso vähän kauempaa, niin epämääräisyyttä ei niin huomaa.)




-Aune

maanantai 25. helmikuuta 2013

Sukkia, pyöreitä muotoja ja kulmikkaita muotoja

Harvoin tulee neulottua mitään pilkulleen ohjeen mukaan. Yleensä sitä soveltaa, muuttaa kokoa tai pituutta, yhdistelee eri malleja, lisää juttuja tai yksinkertaistaa. Nämä Kalajoki-sukat, joiden ohje on täältä, vaikuttivat kuitenkin sen verran, no, mutkikkailta, että näin parhaaksi vain kiltisti lukea ohjetta.







Välillä on hauskaa neuloa jotain, jossa pitää kieli keskellä suuta seurata ohjetta ettei mene metsään. Näitä neuloessa ei paljon katseltu elokuvia tai keskusteltu kovin henkeviä!

Toisaalta malli oli valmiiksi jo niin hieno, etten taida keksiäkään mitään parannettavaa.





Sukat olivat joululahja, ja niin olivat myös nämä piparista tehdyt monitahokkaat. Niidenkin tekeminen oli melkoista, varsinkin kun pääsi kokoamisvaiheeseen.




Nyt tarkkana. Takarivissä vasemmalla dodekaedri (koostuu 12 viisikulmiosta) ja oikealla ikosaedri (20 kolmiosta). Eturivissä vasemmalta tetraedri (4 kolmiota), heksaedri (6 neliötä) ja oktaedri (8 kolmiota). Nämä viisi ovat ainoat mahdolliset säännölliset monitahokkaat eli Platonin kappaleet. Ihmeellistä!



Säännöllisiä monikulmioita, siis kaksiulotteisia kuvioita, sen sijaan on äärettömästi. Kun kulmien, ja samalla sivujen, määrä kasvaa (kolmio, neliö, viisikulmio, sataviisikulmio, miljoonakulmio...) lähestytäänkin ympyrää. Ei ollenkaan kulmia! Voi sentään.


Anteeksi matemaattinen harhapolku. Muodot ja geometria vain ovat käsitöiden(kin) kannalta kiinnostavia.


Mutta: saatiin kaupan päälle aasinsilta. Pyöreitä ovat tietenkin nämä lasinaluset.







Virkatut ja villalangalla kirjaillut lasin/mukinaluset menivät tuparilahjaksi. Värit valitsin saajien maun tuntien, ja karhuteema liittyy saajan sukunimeen. (Vihreässä alusessa on ketun tassu, mutta se ei liity mihinkään.)



-Aune