Olen tänä syksynä osallistunut keskiviikkoisin kokoontuvaan Neulekahvilaan. Sen lisäksi, että siellä saa hyvässä seurassa neuloa omia neuleitaan, syksyn aikana on virkattu isoäidinneliöitä jämälangoista. Lopuksi neliöistä yhdisteltiin tyynynpäällisiä, ja tyynyt lahjoitettiin Oulun ensi- ja turvakoti ry:lle.
Minä en tullut virkaanneeksi yhtään neliötä, mutta yhdistelin muiden virkkaamia yhden tyynyn verran. Valitsin murrettuja sävyjä, että sopisi hyvin yhteen.
Toiselle puolelle ei meinannut riittää sopivia neliöitä, joten virkkasin yhteen neliöön lisää kerroksia ja laitoin ison neliön keskelle. Nyt tyynyt ilahduttavat ensi- ja turvakodin asiakkaita.
---
Yksi perhe on nyt myös meidän olohuoneessa. Nimittäin pyhä perhe. Viime jouluna laitoin blogiin edellisen jouluseimen, ja nyt tuli tämän näköinen.
Maatuska on tällä kertaa Maria, ja kreikkalainen jumalpatsas on Joosef. Vasemmalla puolella paimen (kristallijoulupukki) tulee laumansa (triceratops, possu ja kirahvipiparimuotti) kanssa olkienkelin johdattamana ihmettelemään moista tapausta. Tietäjät eli afrikkalainen puunaamari sekä muropaketista saatu C-3PO ja R2-D2 lähestyvät oikealta lahjoineen.
Ja tapahtumien keskipisteenä on Jeesus-lapsi, jonka osaa näyttelee pääsiäismunasta saatu hevisauruslelu.
Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta!
-Aune
Jouluseimesi ovat kyllä aivan mahtavia! Ei tarvitse olla kaavoihin kangistunut. Kiitos jouluntoivotuksista - minä toivotan sinulle nyt jo hyvää vuodenvaihdetta ja alkavaa uutta vuotta!
VastaaPoista