torstai 20. syyskuuta 2012

Seitsemän solmiota muuttuivat yhdeksi olkalaukuksi!

Solmioissa on usein hauskoja kuoseja: vinoja raitoja, hienoja ornamentteja tai sarjakuvasankareita. Siksi niiden uusiokäyttö on kiinnostavaa. Ne voivat muuttua esimerkiksi tilkkutyömateriaaliksi tai ruusukkeiksi.

Kirppiksellä solmiot maksoivat 50 senttiä kappale, mutta kysymällä sain kymmenen solmiota 3 eurolla. Kannattaa siis tinkiä! (Sarjakuvasankareita ei ollut nyt tarjolla. Okei, oli siellä South Park -aiheinen kravatti, mutta se ei oikein miellyttänyt.)



En halunnut jostain syystä silpoa solmioita, ja sain ajatuksen niiden punomisesta korimaiseksi pinnaksi. Lopputuloksena oli tällainen laukku. 








Julkisivu on solmioista punottu pinta. Sen alla, samoin kuin laukun takapuolella, on liituraitakangasta kirppisbleiseristä, jonka vuorikankaasta on myös laukun vuori. Solmioiden kapeista päistä sai oivat hihnat ja huolittelukaitaleen laukun yläreunaan.




Tässä hauska yksityiskohta: Kansallis-Osake-Pankin (kyllä, näin se kirjoitetaan!) logo brodeerattuna solmioon. Onkohan ollut pankinjohtajalla vai ihan vain konttorityöntekijällä... Tietyllä tavalla ajankohtainen joka tapauksessa.



Tässä näkyy vielä laukkua takaa: liituraitakangas ja yläreunan huolittelu. Laukussa ei ole vielä minkäänlaista kiinnitystä. Vetoketjua yritin, mutta ei oikein tullut hyvä. Nepparit voisivat toimia parhaiten. 



-Aune


torstai 13. syyskuuta 2012

Ensimmäinen postaus uuteen blogiin: tilkkupeitot vauvalle ja koiralle

Nyt on blogi sitten aloitettu. Ensimmäisenä esiteltynä käsityönä saa nyt olla tämä kummitytölle Ebrelille tehty tilkkupeitto. Peitto on jo matkalla Epulle Lounais-Englantiin, toivottavasti on mieleinen. Minusta ainakin siitä tuli aika hieno! (Ei sitten tarvitse kiinnittää huomiota ryttyihin...)



Peiton suunnittelussa yhdisty kaksi ajatusta: sateenkaaren värit (lapsethan pitävät väreistä) sekä tuollainen "freestyle" -tilkkutyömenetelmä. Ommellaan tilkkuja (leveys vakio, pituus vaihtelee satunnaisesti) pötköiksi ja sitten yhdistetään pötköt vierekkäin. Helppoa! Tässä piti vaan hieman tarkemmin suunnitella sommittelua, kun halusin sateenkaaren värit vähän niin kuin raidoiksi. Ylhäältä vasemmalta: punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen, violetti.

---

Laitetaan tähän samaan vielä kuva toisesta samalla tekniikalla tehdystä tilkkutyöstä, koiran alustasta.


 Samalla tulee esiteltyä meidän Viima, joka kuvassa on iältään huimat 3 kk. Voi sööttiä ***



-Aune