Sievä silinteri

Samaisissa häissä, joihin vein lahjaksi käspaikan, toivottiin vieraiden sonnustautuvan hattuun. Pari päivää ennen häitä tsättäilin kaverini kanssa, joka myös oli tulossa häihin, ja hänellä oli hattupulma. Olisi halunnut pikkuisen silinterihatun päähänsä, mutta ei ollut oikein aikaa tehdä sellaista. 

Eipä miullakaan olisi sen enempää ollut aikaa, mutta siirsin kaikki muka tärkeämmät velvollisuudet tuonnemmaksi ja aloin askarteluhommiin. Välillä aina palattiin tsättiin tarkentamaan ohjeita ja pohtimaan nauhoja ja rusetteja. Kuviakin lähetin välivaiheista nettikameran välityksellä, että tulee varmasti juuri oikeanlainen. Aika hauskaa tehdä tilaustyö tällä tavalla, samalla jatkuvasti kommunikoiden!  

Tällainen tuli: 

Tötsäkkeen sisälle löysin muovisen rasian, ja lierilärpäkkeeksi leikkasin pakasterasian kannesta ympyrän. Nyt osoittautuivat hyödyllisiksi mustat satiininpalat, joita jäi aikoinaan yli carmen-tyylisestä vanhojentanssipuvusta. Saumat jäivät kiireessä vähän mutrulle, mutta eipä sitä nyt niin huomaa... Hatun ympärillä oleva musta nauha on ollut joskus rintaliivien olkain, mutta sitä ei kyllä tässä kontekstissa huomaa ollenkaan. Koristeena on höyhen, palanen pitsiä (myöskin samaisesta vanhojenpuvusta yli jäänyttä) poimutettu viuhkamaisesti sekä satiininauharusetti. Kiinnitykseksi ompelin pätkän leveähköä kuminauhaa hatun pohjaan. Kuminauha on tukeva, ja siitä hatun voi pinneillä kiinnittää kampaukseen. Aika hieno hattu!


-Aune

Juhlavaa mittojen mukaan

Nyt kun ei ole kesken mitään akuuttia käsityötä, ehdin vähän laitella kuvia vanhoista töistä. Suuri ylpeyden aiheeni on tämä iltapuku, jonka tein tuttavalleni vuoden 2004 Linnan juhliin. 

Varsinainen ompelu ei ollut yhtä juhlaa. Kutsu tuli vain pari viikkoa ennen itsenäisyyspäivää, ja kankaita piti lähteä ostamaan siltä istumalta. Asiakkaalla oli onneksi jonkinlainen käsitys siitä, millaisen puvun hän haluaa. Kaavat olivat alunperin käsityölehdestä, mutta muutoksia tuli niin paljon, että lopullisessa kaavassa tuskin on jäljellä yhtään alkuperäistä viivaa! Esimerkiksi prinsessaleikkauksen piirsin vapaalla kädellä ottaen apuja alkuperäisen kaavan muotolaskoksista.


Kankaaksi tuli sininen satiini, jonka päälle toiseksi kerrokseksi musta organza. Yläosaan löytyi tosi kaunis paljettikirjailtu organza. Kiva muuten, mutta organza, paljeteilla tai ilman, on ka-ma-lan vaikeaa ommella. Liukasta, sähköistä ja helposti liestyvää. Ja tavallisella neulalla tulee reikiä, joten pitää olla ohut neula.

Paljettiorganzassa oli vielä kaunis piparkakkureunus, jonka onnistuin saamaan leikkaussauman päälle lisäämään näyttävyyttä muuten aika hillittyyn pukuun.




---




Vanhojen tansseihin olen myös ommellut pukuja. Kuvat on valitettavasti aika kaukaa otettu, mutta saavat nyt kelvata. Näiden kahden puvun ompeleminen oli täysin erilaista. Turkoosin puvun omistaja ei alunperin tiennyt yhtään, millaisen hän haluaa. Niin kankaan materiaalin, värin kuin puvun mallinkin kanssa tuskailtiin ja mietittiin ja mietittiin ja tuskailtiin. Pikku hiljaa löytyi punaiseen tukkaan sopiva turkoosi raakasilkki. Musta, carmen-henkinen puku taas oli omistajansa mielessä selvänä ja kirkkaana jo alusta asti. Minulle jäi "vain" vision toteuttaminen. Suuri haaste oli pitsin löytäminen helmaan. Leveää pitsinauhaa metsästettiin joka paikasta. Helmasta piti tulla oikein runsas, joten pitsiä siihen upposi lähes kolmekymmentä metriä. Siinä riitti hommaa rypytyslankojen ompelussa!

Helma alkaa vasta lantiolta. Hihoissa on pitsiset "täyskello"-röyhelöt, eli kokoympyrästä ommellut liehukkeet. Pääntietä koristaa tulipuneinen satiiniruusuke. Mikä vanhojenpäivän femme fatale!

-Aune

Terassille välimerellistä turkoosia

Terassikalusteiden materiaalissa päädyimme metalliin, koska se on huoltovapaa mutta ei heppoinen kuin muovi tai teeskentelevä kuin nykyään niin yleinen polyrottinki. Mutta metallisella tuolilla takapuoli kylmettyy, kun istuu aamuteetä juomaan suurinpiirtein länteen aukeavalle parvekkeelle. Tarvitaan siis pehmusteet. Voimakkaan värisiin tuoleihin ei mikä tahansa väri-iloittelu passaa, mutta onneksi tilkkukangasvarastosta ja muutamasta uudesta kirppiskankaasta sai koottua oikein kivan yhdistelmän. 

Aiemmin vessan lattialla ollut, räsykuteista virkattu pyörylämatto sopii mainiosti jalkojen alle, niin etteivät varpaatkaan kylmety viileää betonia vasten. Täydellistä!




Mutta vielä tilkuista. Tilkkutyöt ne onkin mahtavia! Jokaisella kankaalla on tarinansa. Ylärivin vasemmanpuoleinen kangas on ollut mekko, keskimmäinen tyynyliina ja oikeanpuoleinen myös mekko. Keskirivissä vasemmalla entistä tyynynpäällistä (kuvaa zoomaamalla näkee myös hauskat täysvinot hiuslaskokset), äidin koetilkku kankaanvärjäyskurssilta sekä petroolinsininen sametti, jonka tarinaa en muista. Alarivissä pikkuliina kirppikseltä, samainen kukkamekko kuin yläkulmassa ja muistaakseni tuo oikeanpuolimmainen on ollut verho. Näin yhdeksän (tai, no kahdeksan koska kaksi on samaa...) erilaista kangasta muodostaa tyylikkään kokonaisuuden, joka on vaihtelevan eläväinen mutta samalla värimaailmaltaan vaaditun rauhallinen. Taustalla häivähtelee ruskeavalkoinen, karvainen - mikä lie?

Nyt passaa aamuteetä hörppiä ja Kalevaa lukea partsilla!

-Aune

Sammaleenvihreää

Hei, mitä ex-kämppiksen takatasku tekee blogissa?

Se tekee blogissa sitä, että se on nykyään vakosamettilaukun sivutasku! 

Aikoinaan asuin siis tämän kämppiksen kanssa, joka muutti Ruotsiin ja jätti jälkeensä kaikenlaista tavaraa, jota ei enää tarvinnut. Esimerkiksi sammaleenvihreät sammarit. Kangas on suurimmalta osin kulunut moniin pieniin ompeluksiin, mutta säästin hyvän takataskun vastaisuuden varalle.



Kun sitten opintojen edetessä tuli tarve tukevalle laukulle, johon voi lastata kirjastosta puolitusinaa filosofista klassikkoa, mutta joka myös näyttäisi tyylikkäältä filosofian hyllyväleissä haahuillessani, vanha sammarien tasku antoi idean sammarilaukkuun. Laukussa on taskullisen palan lisäksi toista, vähän erisävyistä samettia. Pohjan vahvistin rikki menneen Kånken-repun taustavahvikkeella, ja yläosaan löytyi kangas vanhojen kangashousujen lahkeista.

Laukussa on tukevasta puuvillakankaasta myös vuori, jossa pari sisätaskua. Liian vaikea valokuvata, mutta on ne siellä ne taskut!

Suoraan ylhäältä otetussa kuvassa näkyy myös vetoketju, joka on niinikään ratkottu jostain vanhasta vaatteesta. Ompelin vetskarin kangaskaistaleiden väliin, ja muodostuneen suorakaiteen sujautin varsinaisen laukun yläreunan päärmeen väliin. Tai "sujauttaminen" kuulostaa ehkä liian helpolta, enemmän se oli "ähertämistä" tai "sullomista".


Hihnaa varten päällystin ripsinauhan vihreällä kankaalla, ja kirppikseltä löytyi sopivia solkia säätösysteemiin. Ripsinauha taisikin olla ainoa asia, joka täytyi ostaa ihan uutena.


Oikein kelvollinen laukku tuli, vaikka monen paksun kangaskerroksen ompelu on aina melko kinkkistä.


-Aune

Kesän käsityönä käspaikka

Perinnekäsityöt herättävät monenlaisia ajatuksia. Luoviin ratkaisuihin ja uusiin innovaatioihin tykästyneestä ne tuntuvat menneeseen jämähtäneeltä näperrykseltä. Vieläpä työskentely on niin pikkutarkkaa ja hidasta, että hektiseen yhden-illan-amigurumi-numeron-8-virkkuukoukulla -tyyppisiin käsitöihin tottuneen hermo ei vaan kestä. Ja kuka nyt edes tarvitsisi lakanaansa välipitsejä? 

Mutta. Perinnekäsityöt ovat kauniita. Ne ovat ikkuna aikojen taakse. Juurille. Nämä ajatukset vahvistuivat, kun tein tänä kesänä ensimmäisen karjalaisen käspaikkani. 

Olen ennenkin ajatellut, että olisi hienoa tehdä käspaikka. Ne kun olivat ennen vanhaan arvostetuimpia ja hienoimpia karjalaisen käsityötaidon näytteitä. Nyt sattui niin, että kaveri, jonka kotona olin nähnyt hienon, käspaikattoman ikonikaapin, meni naimisiin. (Tai tarkemmin sanottuna rekisteröi parisuhteensa, mutta häät kuin häät.) Ostin kolme metriä kapeaa pellavakangasta ja aloin hommiin. 

Kyllä siinä ehtikin etupistoja pistellessä miettiä karjalaisnaisten elämää, sen verran pitkään meni käspaikan molempien päiden kirjailuun. Kauan sitten kirppikseltä löydetystä kirjasta Karjalan kirjonta (Stenij, M., Ollila, A. 2. painos. WSOY 1951) löytyi runsaasti malleja, joista yhdistelin tällaisen kokonaisuuden. 

Etupistoja pistellessä saavat myös älynystyrät töitä, kun nurjasta puolesta pitää tulla samanlainen kuin oikeasta. Vain lankojen päättelyt jäävät nurjalle. 

Pitsistä päätin tehdä erikoisemman, ja löysin Lankakomero-blogista neulotun reunapitsin ohjeen. Langaksi sopi puuvillainen Novitan Kotiväki. 

Lopulliseksi pituudeksi tuli noin 2,7 metriä pitsit mukaan luettuna. Yhteen kuvaan en meinannut saada käspaikkaa mahtumaan järkevästi millään. Alla käspaikka on kolmen istuttavalla sohvalla, keskeltä reilusti taitettuna.

Lahjan saajat ilahtuivat kovasti käspaikasta. Eipä ainakaan tule samanlaista vastaan! 

-Aune