Sinistä osa 2.

Minulla on erittäin hyvä, kirppikseltä ostettu harmaa lippis. Eräs sukulaiseni sovitti hattua ja totesi haluavansa samanlaisen, mutta tummansininsenä. Hänellä on pian merkkipäivä, joten päätin kokeilla, osaisinko ommella saman mallisen lippiksen. 

Kankaaksi etsin mahdollisimman jäykkää kangasta. Farkusta olisi voinut tehdä myös, mutta sitten olisi ehkä tarvinnut jotain ylimääräistä koviketta lippaan. Sopivan palan löysin Löytö-Pala -nimisestä kangaskaupasta.  

Piirsin kaavat omasta lippiksestä, ja melko hyvä siitä tuli. Hivenen liian munanmuotoinen ehkä, mutta toivottavasti lahjan saaja hyväksyy silti. Kun hattu koostuu useasta kiilamaisesta kappaleesta, pienikin muutos kiilan muodossa vaikuttaa koko hatun asettumiseen. 

Myös koko oli vaikea saada kerralla sopivaksi. Vaikka kuinka tarkasti yritin tehdä oman hattuni mukaan, sinisestä hatusta tuli vähän liian iso. Ratkaisin asian tekemällä taakse säätöremmin. Kiinitys on tarranauhalla. Tuollainen laskos tulee tietenkin taakse, jos hatun säätää pienelle, mutta päätin että se ei ole pahan näköinen... 

Kivoiksi yksityiskohdiksi tein vuorin ruudullisesta puuvillakankaasta.....

.....ja eteen koristeeksi vaaleansinisen kimallusnapin.

Saahan sitä nyt vähän blinblingiäkin olla, kun täyttää pyöreitä vuosia!






-Aune

Sinistä osa 1.

Lähtökohtana oli kasa vanhoja pitsejä ja tarve uudelle lampunvarjostimelle makuuhuoneeseen. Mummon tekemä reikäommeltu liina, rikkinäinen nyplätty liina, joitakin pieniä keskeneräisiä ja yksi lakanasta irrotettu, vähän reunoista rispaantunt välipitsi. 

Heitin pitsit pesukoneeseen sinisen väripaketin kanssa (pienimmät pesupussissa), ja lopputulos oli ihanan säväkkä.

Sitten alkoikin varsinainen luova työ. Ensin laitoin kulhon alassuin pöydälle. Sitten sommittelin pitsit nuppineulojen avulla kulhon ympärille.

 Isompaan liinaan leikkasin aukkoa, johon sitten asettelin pienempää pitsiliinaa. 

Meinasin jo tohinoissani sekoittaa sokeriveden tärkkäystä varten. Onneksi kuitenkin mietin sen tarvittavat kaksi sekuntia ja totesin, että ehkä palat kuitenkin kannattaa ommella ensin yhteen. En uskalla luottaa, että palat pysyvät kiinni toisissaan pelkän tärkin avulla. Ehkä sitäkin voi joskus kokeilla.


Jotkut saumat sai paremmin ommeltua koneella kolmiaskelsiksakilla tai suoralla ompeleelle, mutta monet kohdat piti ommella käsin. Tämä oli aika työläs vaihe.



Sitten kun oli palat kiinni toisissaan, kastoin ne tärkkäysliemeen ja asettelin taas kulhon päälle. Tärkkäysliemeen laitoin desin vettä ja desin sokeria, ohje taisi olle täältä.

Seuraavan kerran kun jotain tärkkään, pitää antaa tärkin kuivua kunnolla. Nyt annoin kuivua yön yli, ja pitsi oli edelleen vähän tahmeaa eikä oikein pysynyt ryhdikkäänä. Parin päivän päästä pitsi oli jo paljon koppuraisempaa.






Teinkin sitten rautalangasta renkaan lampunvarjostimen tueksi ja ompelin renkaan muutamasta kohdasta kiinni pitsiin.

Tältä lamppu sitten näytti katossa:

Jotenkin häiritsi tuo pitkulainen energiansäästölamppu, joten piti käydä ostamassa kauniimman mallinen. Monissa lampuissa tuo pitkulanmallinen on vähän hölmön näköinen, jos minulta kysytään, mutta onneksi energiansäästölamppuja saa myös perinteisen hehkulampun mallisina.

Valaisinta on vaikea valokuvata, mutta kyllä siitä tuli kaunis. Aika lailla sellainen kuin ajattelinkin. Tehdessä tuli sellainen olo, että tätä voisi jo sanoa tekstiilitaiteeksi.






-Aune

Viilennysmantteli kesähelteeseen

Joillakin on turkki päällä aina. Nyt kun helteet alkoivat oikein toden teolla, karvaiset ystävämme ovat kovilla. Samalla kaavalla, jolla ompelin aiemmin Viimalle fleecemanttelin, olen tehnyt myös viilennysmanttelin.

Viimaa ei tällä kertaa huvittanut poseerata paremmassa asennossa, joten tämä kuva kelvatkoon. Vanhasta SLL:n norppapyyhkeestä sai oikein hyvän manttelin. Kun manttelin kastelee aivan kylmässä vedessä, niin koira pysyy viileänä. Vesi haihtuu pikku hiljaa froteesta, mikä sitoo energiaa eli käytännössä viilentää. Viimakin on huomannut, että tuuletin tehostaa vaikutusta, kun ilmavirta nappaa vesimolekyylit mukaansa.

Nyt kesällä on paljon aikaa käsitöille, mutta valmista blogattavaa on tullut kummallisen vähän. Olen järjestellyt käsityötarvikkeita, neulonut kesätoppia joka näyttää jopa tulevan valmiiksi vielä tämän kesän aikana, askarrellut kortteja, tehnyt joitain korjausompeluita jne. Mutta kyllä tässä jossain vaiheessa vielä uutta valmistakin tulee!

-Aune

Nopea namipussukka ja kätevät kynsikkäät

Kesällä kun vaatetus kevenee, niin aina ei ole koiran kanssa ulkoillessa vaatteissa isoja taskuja. Ja nameja pitää olle mukana, ainakin jos Viimalta kysytään.  Koiratarvikekaupoista saa monenlaisia hienoja pussukoita, jotka kiinnitetään useimmiten klipsillä tai lenkillä vyölle. 

Ideaan tähän pussiin, jossa on vyö mukana, sain tarpeettomasta, vähän liian pienestä farkkuhameesta. Sopivan rento namipussi vöineen syntyi, kun leikkasin vain takataskun ja vyötärökaitaleen irti hameesta. Vyötärökaitaletta jatkoin pätkällä farkkukangasta, johon liitin vielä kuminauhaa joustavuuden lisäämiseksi.

Jos olisi juuri sopivan mittainen vyötärökaitale jo valmiiksi, tämä olisi vielä helpompi. Ja jälkeenpäin ajattelin, että taskuakaan ei olisi tarvinnut leikata irti ja sitten ommella taas kiinni vyöhön, senhän olisi voinut jättää vain kiinni vyöhön. Silloin tämä olisi ollut todellinen no-sew -käsityö!



Farkkutaskuun lisäsin vuorin ulkoilukankaasta, niin ei sotkeennu nameista. Tällainen tasku on tosi helppo ja kätevä laittaa vyötärölle lähtiessä. Tätä voi käyttää vaikka kesämekon kanssa, kunhan tässä kesämekkokelit alkavat. En huolitellut leikattuja reunoja, joten ne vähän rispaantuvat, mutta sehän sopii rentoon tyyliin.

Viima hoksasi heti, mistä on kyse. (No, onhan sillä kuono!)

Kuvauspalkkaa:

***



Nämä kynsikkäät, joilla voi vaikka soittaa maniskaa koleassa säässä, puolestaan valmistuivat jo syksyllä neulekahvilassa. Ne on neulottu Novita Otava-langasta, joka on osaksi kierrätysvillaa.

Raidallisten käsineiden neulominen samankokoisiksi on helppoa, kun voi vain laskea raidoista, milloin pitää aloittaa sormet.


Paitsi, jos katsoo vain, että vihreän jälkeen alkaa sormet, eikä tule laskeneeksi, monennenko vihreän jälkeen.

Ensin nimittäin tuli toisesta lyhyenläntä hansikas...



Kyllä potutti purkaa valmiit sormet liian lyhyeksi jääneestä kynsikkäästä, mutta tuli niistä sitten lopulta valmiit.

Nyt voi kiikaroida lintuja viileälläkin säällä.






-Aune

Täplikkäästä patakintaat.

Muija-kuosi on aina ollut jotenkin erityisen mieluinen Marimekon kuoseista. Niinpä en ole osannut vastustaa kirpputorilla tällaista 70-luvun puuvillamekkoa. (muijaan on yhdistetty toista kangasta, mikähän sen kuosin nimi on?)

Kangas oli miehustasta revennyt parikymmentä senttiä, joten se oli pantu matonkuteiksi-laariin. Repeämä oli helppo ommella umpeen, ja ommelkin jäi juuri laskoksen alle. Mekko on ollut minulla jo kymmenisen vuotta, mutta käytössä se ei ole ollut kuin muutamia kertoja rokkifestareilla ja kesähelteellä yöpaitana. Kankaan ja värin takia en ole kuitenkaan halunnut siitä luopue, vaan olen ajatellut käyttäväni sen johonkin tarkoin harkittuun ompelukseen.


Nyt tuli sitten tarve kunnollisille patakintaille, kun entisissä meinasi aina kädet palaa. Muija-mekko tuli vastaan kangaslaatikkoa penkoessa. Ajattelin, että kun kerran tykkään kankaasta niin paljon, miksi en tekisi siitä sellaista, jota tulee katseltua joka päivä keittiössä.


Vanhat kintaat palvelivat vielä mallina kappaleiden leikkaamisessa.

Nyt halusin kunnon paksut kintaat, joissa ei varmasti kädet pala. Onhan niitä kaupassa sellaisia ohuehkoja mutta hyvin eristäviä huopakankaita, mutta minulla oli säästössä sentin paksua huovutettua huopalevyä. Huopa on syntynyt joskus luontoleirillä villoista, jotka ovat jääneet huovutuksessa tähteeksi. Yhtä kaunis kuin Shrekin oksennus, mutta palvelee hyvin patakintaiden sisällä.

Muijasta tein päällisen lisäksi vuorin, niin ei hanskat kutita leipojan käsiä. Paksun villan ompelu oli melko tuskallista, mutta Husqvarna selvisi kotoksesta. Aika monta kertaa piti myös purkaa ja ommella uusiksi, että huopaosasta, vuorista ja päällisestä tuli samankokoiset ja -malliset. 

Kintaat ovat jo olleet käytössä, ja hyvät ne kyllä ovat. Vähän kömpelöt ne tietenkin ovat kun huopa oli niin paksua, mutta eipä niillä tarvitse pikkutarkkoja tehtäviä hoitaakaan.

En osaa päättää, kumpi on suosikkini, se jossa on ornamettikangas reunassa vai kenties toinen, jossa ornamenttikangas on pitkittäin kämmenselässä.

-Aune

Paketeita.

Joulu meni. Silti laitan tänne kuvia paketeista, koska kyllähän paketteja (eli paketeita niinkuin pienenä sanoin) muulloinkin tehdään, ja näistä vinkeistä voi olla iloa ennen ensi jouluakin. 

En raaskinut ostaa lahjapapereita. Ei sillä että ne olisivat kalliita, mutta 1) jouluna kuitenkin saisin taas lisää papereita kun hamstraan kaikki ehjät ja hienot uusiokäyttöön, ja 2) uuden paperin ostaminen kuluttaa luonnonvaroja. Pysykööt puut mielummin pystyssä. 

Siispä tuunailin niistä papereista joita sattui olemaan. Todella yksinkertaisista papereista saa aikaiseksi upeita paketteja, jos jaksaa askarrella. Ja minä jaksan. 

Hopeinen paperi, tähti-kuvioleikkurilla sinisiä tähtiä, sinistä pitsiä ja vanhan ilmaiseksi saadun kahvikirjan kansipahvista kuviosaksilla leikattu pakettikortti. Kerrassaan hieno kokonaisuus.

Paperinarua, joita olen säästellyt vuositolkulla. Pikku pätkistä saa hyviä koristeita. Niitä voi sitoa lahjanaruun kiinni, tai kuten joulutähdessä, laittaa vaan runsaasti erikeeperiä joka väliin. Ja kimalletta päälle. Voimapaperipaketeista tuli kerralla varsin hienot.

Madame B. C.  tekee paljon tasseleita koruihin, heijastimiin jne. Minä laitoin pakettia somistamaan. Violetti paljettilanka on jämäkerästä, ja vihreän mohairlangan sekaan laitoin ohutta kultalankaa. Toimii.

Kirjaston poistokirjalootasta sain vuonna jotain muutamia nuottivihkoja. Askarteluun loistavia papereita. Ja cd-levyn voi erinomaisesti paketoida nuottipaperiin. Vielä sinistä folioteippiä päälle niin on vähän juhlavampi.

Eipähän tarvinnut ostaa mitään. Se on aina hyvä asia.


-Aune

Neliöistä lämmintä

Niin ovelat ovat isotädin neulomat palatossut, että piti selvittää, miten ne oikein syntyvät. Piti laskea montako neliötä on neulottu (kahdeksan) ja pähkäillä millä tavalla ne asettuvat tasoon. 

Tällä tavalla. Kuin epämuotoinen tetrispalikka. 

Lankoina käytin Eila A:n värjäämiä lankoja. Värit sointuvat yhteen hienosti, ja sininen tuo raikkautta maanläheisten värien rinnalle. Neulominen oli helppoa kuin heinän teko: ainaoikeaa ilman kavennuksia tai lisäyksiä. Kahta sivuneliötä varten poimin silmukat suoraan neuleen reunasta. 

Hankalampi vaihe olikin sitten tossun kokoaminen. Kaksiulotteisesta kolmiulotteinen. 

Tässä hahmottuu jo kantapäätä, ja seuraavassa kuvassa raidallinen pala kääntyy tossun toiseksi sivuksi.

Vielä taite(i)llaan viimeinen vihreä pala varvasosan pohjaksi ja ommellaan tossu kiinni.

Voisi nämä näinkin jättää, mutta viimeistellymmän näköiset tossuista tekee virkkauskerros yläreunassa.

Eikun mikäs se pitikään olla pääosassa tässä kuvassa...


-Aune