torstai 27. helmikuuta 2014

Täplikkäästä patakintaat.

Muija-kuosi on aina ollut jotenkin erityisen mieluinen Marimekon kuoseista. Niinpä en ole osannut vastustaa kirpputorilla tällaista 70-luvun puuvillamekkoa. (muijaan on yhdistetty toista kangasta, mikähän sen kuosin nimi on?)



Kangas oli miehustasta revennyt parikymmentä senttiä, joten se oli pantu matonkuteiksi-laariin. Repeämä oli helppo ommella umpeen, ja ommelkin jäi juuri laskoksen alle. Mekko on ollut minulla jo kymmenisen vuotta, mutta käytössä se ei ole ollut kuin muutamia kertoja rokkifestareilla ja kesähelteellä yöpaitana. Kankaan ja värin takia en ole kuitenkaan halunnut siitä luopue, vaan olen ajatellut käyttäväni sen johonkin tarkoin harkittuun ompelukseen.


Nyt tuli sitten tarve kunnollisille patakintaille, kun entisissä meinasi aina kädet palaa. Muija-mekko tuli vastaan kangaslaatikkoa penkoessa. Ajattelin, että kun kerran tykkään kankaasta niin paljon, miksi en tekisi siitä sellaista, jota tulee katseltua joka päivä keittiössä.


Vanhat kintaat palvelivat vielä mallina kappaleiden leikkaamisessa.




Nyt halusin kunnon paksut kintaat, joissa ei varmasti kädet pala. Onhan niitä kaupassa sellaisia ohuehkoja mutta hyvin eristäviä huopakankaita, mutta minulla oli säästössä sentin paksua huovutettua huopalevyä. Huopa on syntynyt joskus luontoleirillä villoista, jotka ovat jääneet huovutuksessa tähteeksi. Yhtä kaunis kuin Shrekin oksennus, mutta palvelee hyvin patakintaiden sisällä.







Muijasta tein päällisen lisäksi vuorin, niin ei hanskat kutita leipojan käsiä. Paksun villan ompelu oli melko tuskallista, mutta Husqvarna selvisi kotoksesta. Aika monta kertaa piti myös purkaa ja ommella uusiksi, että huopaosasta, vuorista ja päällisestä tuli samankokoiset ja -malliset. 









Kintaat ovat jo olleet käytössä, ja hyvät ne kyllä ovat. Vähän kömpelöt ne tietenkin ovat kun huopa oli niin paksua, mutta eipä niillä tarvitse pikkutarkkoja tehtäviä hoitaakaan.








En osaa päättää, kumpi on suosikkini, se jossa on ornamettikangas reunassa vai kenties toinen, jossa ornamenttikangas on pitkittäin kämmenselässä.





-Aune

tiistai 4. helmikuuta 2014

Paketeita.

Joulu meni. Silti laitan tänne kuvia paketeista, koska kyllähän paketteja (eli paketeita niinkuin pienenä sanoin) muulloinkin tehdään, ja näistä vinkeistä voi olla iloa ennen ensi jouluakin. 


En raaskinut ostaa lahjapapereita. Ei sillä että ne olisivat kalliita, mutta 1) jouluna kuitenkin saisin taas lisää papereita kun hamstraan kaikki ehjät ja hienot uusiokäyttöön, ja 2) uuden paperin ostaminen kuluttaa luonnonvaroja. Pysykööt puut mielummin pystyssä. 


Siispä tuunailin niistä papereista joita sattui olemaan. Todella yksinkertaisista papereista saa aikaiseksi upeita paketteja, jos jaksaa askarrella. Ja minä jaksan. 




Hopeinen paperi, tähti-kuvioleikkurilla sinisiä tähtiä, sinistä pitsiä ja vanhan ilmaiseksi saadun kahvikirjan kansipahvista kuviosaksilla leikattu pakettikortti. Kerrassaan hieno kokonaisuus.










Paperinarua, joita olen säästellyt vuositolkulla. Pikku pätkistä saa hyviä koristeita. Niitä voi sitoa lahjanaruun kiinni, tai kuten joulutähdessä, laittaa vaan runsaasti erikeeperiä joka väliin. Ja kimalletta päälle. Voimapaperipaketeista tuli kerralla varsin hienot.







Madame B. C.  tekee paljon tasseleita koruihin, heijastimiin jne. Minä laitoin pakettia somistamaan. Violetti paljettilanka on jämäkerästä, ja vihreän mohairlangan sekaan laitoin ohutta kultalankaa. Toimii.






Kirjaston poistokirjalootasta sain vuonna jotain muutamia nuottivihkoja. Askarteluun loistavia papereita. Ja cd-levyn voi erinomaisesti paketoida nuottipaperiin. Vielä sinistä folioteippiä päälle niin on vähän juhlavampi.






Eipähän tarvinnut ostaa mitään. Se on aina hyvä asia.


-Aune

Neliöistä lämmintä






Niin ovelat ovat isotädin neulomat palatossut, että piti selvittää, miten ne oikein syntyvät. Piti laskea montako neliötä on neulottu (kahdeksan) ja pähkäillä millä tavalla ne asettuvat tasoon. 


Tällä tavalla. Kuin epämuotoinen tetrispalikka. 




Lankoina käytin Eila A:n värjäämiä lankoja. Värit sointuvat yhteen hienosti, ja sininen tuo raikkautta maanläheisten värien rinnalle. Neulominen oli helppoa kuin heinän teko: ainaoikeaa ilman kavennuksia tai lisäyksiä. Kahta sivuneliötä varten poimin silmukat suoraan neuleen reunasta. 


Hankalampi vaihe olikin sitten tossun kokoaminen. Kaksiulotteisesta kolmiulotteinen. 






Tässä hahmottuu jo kantapäätä, ja seuraavassa kuvassa raidallinen pala kääntyy tossun toiseksi sivuksi.




Vielä taite(i)llaan viimeinen vihreä pala varvasosan pohjaksi ja ommellaan tossu kiinni.










Voisi nämä näinkin jättää, mutta viimeistellymmän näköiset tossuista tekee virkkauskerros yläreunassa.




Eikun mikäs se pitikään olla pääosassa tässä kuvassa...


-Aune