Muija-kuosi on aina ollut jotenkin erityisen mieluinen Marimekon kuoseista. Niinpä en ole osannut vastustaa kirpputorilla tällaista 70-luvun puuvillamekkoa. (muijaan on yhdistetty toista kangasta, mikähän sen kuosin nimi on?)
Kangas oli miehustasta revennyt parikymmentä senttiä, joten se oli pantu matonkuteiksi-laariin. Repeämä oli helppo ommella umpeen, ja ommelkin jäi juuri laskoksen alle. Mekko on ollut minulla jo kymmenisen vuotta, mutta käytössä se ei ole ollut kuin muutamia kertoja rokkifestareilla ja kesähelteellä yöpaitana. Kankaan ja värin takia en ole kuitenkaan halunnut siitä luopue, vaan olen ajatellut käyttäväni sen johonkin tarkoin harkittuun ompelukseen.
Nyt tuli sitten tarve kunnollisille patakintaille, kun entisissä meinasi aina kädet palaa. Muija-mekko tuli vastaan kangaslaatikkoa penkoessa. Ajattelin, että kun kerran tykkään kankaasta niin paljon, miksi en tekisi siitä sellaista, jota tulee katseltua joka päivä keittiössä.
Vanhat kintaat palvelivat vielä mallina kappaleiden leikkaamisessa.
Nyt halusin kunnon paksut kintaat, joissa ei varmasti kädet pala. Onhan niitä kaupassa sellaisia ohuehkoja mutta hyvin eristäviä huopakankaita, mutta minulla oli säästössä sentin paksua huovutettua huopalevyä. Huopa on syntynyt joskus luontoleirillä villoista, jotka ovat jääneet huovutuksessa tähteeksi. Yhtä kaunis kuin Shrekin oksennus, mutta palvelee hyvin patakintaiden sisällä.
Muijasta tein päällisen lisäksi vuorin, niin ei hanskat kutita leipojan käsiä. Paksun villan ompelu oli melko tuskallista, mutta Husqvarna selvisi kotoksesta. Aika monta kertaa piti myös purkaa ja ommella uusiksi, että huopaosasta, vuorista ja päällisestä tuli samankokoiset ja -malliset.
Kintaat ovat jo olleet käytössä, ja hyvät ne kyllä ovat. Vähän kömpelöt ne tietenkin ovat kun huopa oli niin paksua, mutta eipä niillä tarvitse pikkutarkkoja tehtäviä hoitaakaan.
En osaa päättää, kumpi on suosikkini, se jossa on ornamettikangas reunassa vai kenties toinen, jossa ornamenttikangas on pitkittäin kämmenselässä.
-Aune