sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Lisää joulukasseja ja virkatut lasinaluset.

Lisää lahjakasseja on taas valmistunut. Erilaisista pellavaliinoista ja pyyhkeistä on tullut vaaleasävyisiä kasseja. Kuvassa keskellä olevaan kassiin käytin niin hienoa reikäkirjailtua pellavaliinaa, että en meinannut raaskia leikata sitä paloiksi. Koristelua piti vähän hillitä, kun itse kangas oli jo niin koristeellinen. Pieni paidannappi helmiäisvalkoisilla ja kultaisilla siemenhelmillä ympäröitynä oli sopiva koriste. 









Värikkäämpiä kasseja on mennyt retrokahvila Tubaan myyntiin. Jos Joulupuotiin piti olla hillityt värisävyt, niin Tubaan sitten tein mahdollisimman värikästä! 







Mahtavia retrojoululiinoja onkin löytynyt värikkäisiin kasseihin materiaaleiksi. 















Yksi retrojoululiina on ollut jemmassa useamman vuoden odottamassa käyttöä. Liinana sitä ei ole tullut käytettyä, sillä se on aika levoton sekä värien että hieman psykedeelisten kuvioiden suhteen. Esimerkkinä nämä kirkuvan vihreät joululintuset, joiden selässä palaa kynttilä. 






Astetta psykedeelisempiä ovat samaista joululiinaa koristavat kuuset/tontut/mitkälie sekä havujen ympäröimät joulukynttilät, jotka kyllä voisivat olla myös yksisilmäisiä ja monilonkeroisia meri- tai avaruushirviöitä. Tai ehkä Sauron on ollut joulumielellä, ja laittanut Barad-dûrin juhlakuosiin?








Pikkujouluihin virkkasin lahjaksi neljä pipari-lasinalusta, kun ruskeaa villalankaa sattui löytymään.









Ohje on omasta päästä. Yritin tehdä myös sydämen, mutta se olikin vaikeampaa. Tuli niin kulmikas ja epäsymmetrinen sydän, että luovutin. Joskus paremmalla ajalla  - ja ehkä vaikka ohjeen kanssa - kokeilen uudestaan sydämen virkkausta.








-Aune




sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Lieriötyynylle uusi päällinen.


Tein tilaustyönä uuden päällisen lieriönmalliselle sohvatyynylle. Luonnonvalkoisella verhoilukankaalla päällystettynä tyynystä tuli kuin uusi.



Sintti-kissakin suostui kuvaan.







































Vetoketju helpottaa elämää, kun päällisen voi irrottaa ja pestä.











Samasta kankaasta sai hyvät tereet kiertämään reunoja. Näin tyynystä tuli ryhdikkäämmän näköinen. Vaikka Sintille on vissiin ihan sama. 










Tässä vielä tyyny ennen uutta päällistä:





Oli siis jo aikakin laittaa uusi. Ei tarvinnut kuitenkaan hyvää tyynyä heittää pois.



-Aune

torstai 19. marraskuuta 2015

Sukat sivarille.

Nyt lähti villasukat Tuntemattomalle Sivarille. Yhdistin mustaan sukkalankaan Eilan kasvi- ja sieniväreillä värjäämiä lankoja, ja ne toivatkin vähän pirteyttä mustiin sukkiin. Toivottavasti koko on sopiva, eikä liian leveä. 











Sivarisukkaprojektiin ehtii vielä mukaan!
http://sivarisukka.blogspot.fi




-Aune

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Lisää lahjakasseja...

Lisää lahjakasseja on valmistunut, kun edellisistä on iso osa jo ostettu. 


Koristeiden tekeminen on mukavaa, sillä ne viimeistelevät ja tekevät jokaisesta kassista uniikin. Erityisesti tykkään tuosta pikkukassista, johon keksin koristelussa käyttää hyväksi sydänkankaan kuosia. Nostin esille yhden kuosissa toistuvista sydämistä valkoisilla ja kultaisilla helmillä. Tätä en melkein olisi raaskinut laittaa myyntiin! 

Muutama värikylläisempikin kassi pääsi kuvaan. 















Kangasjojot, rusetit, pienet helminauhat ja ihan vain nappirykelmät tuovat pientä juhlavuutta kasseihin. 







Mielenkiintoista on myös kokeilla eläväksi kudotun pellavapinnan yhdistämistä hieman kimaltaviin lasihelmiin. Tämä pellavaliina oli niin taidokkaasti kudottu, että sitä en kertakaikkiaan voinut jättää kirpputorille!










-Aune

torstai 12. marraskuuta 2015

Lahjakasseja ja valkoista joulun odottelua.

Ensin meinasin kirjoittaa, että "valkoisen joulun odottelua", mutta tuollahan on jo juuri sen verran lunta, että maa on valkoinen. Mukavaa!


Olen jo tehnyt joulukäsitöitä ja aloitin jo lokakuun puolella salaa korttiaskartelujakin. Useampana jouluna olen pyöritellyt mielessä ideaa kestolahjakasseista, jotka voisi aina laittaa eteenpäin seuraavalle lahjan saajalle. Hiukkasen välillä ahdistaa se lahjapaperin ja muun pakkausmateriaalin määrä, joka joka joulu menee roskiin. Kaikki eivät edes laskosta papereita talteen ja käytä seuraavana vuonna uudelleen. Meillä joskus ehkä naurettavankin pienet paperin riekaleet ja nauhanpätkät pannaan tarkasti säästöön.

Nyt rupesin tosissaan toteuttamaan projektia, ja teen näitä ihan myyntiin asti pienen määrän. Kaikki kankaat ovat kierrätettyjä vanhoja liinoja ja verhoja, omista varastoista ja kirppikseltä.


Tässä kuvassa on pari tällaista vaaleansävyistä, viini-, glögi- tai skumppapullolle mitoitettua kassia. Tein myös neliskanttisempia kasseja sekä värikkäämpiä, retrohenkisiä kasseja. Suunnitteilla on omaan käyttöön myös jättisäkki aattoiltaa varten!

Jokaiseen kassiin laitan jonkin pienen koristeen kankaasta, nauhoista, helmistä ja napeista. Tosi sieviä kasseja, joiden avulla lahjoihin saa tyyliä!







-Aune