Kesällä kunnostauduin ristipistoissa, ja tulipa nuoruus mieleen!
Ensinnäkin mummilta perityssä käsilaukussa oli tahra, joka ei lähtenyt pois. Ensin ajattelin peittää sen laakapistokirjonnalla - ristipistot kun ovat niin kovin rajoittuneita mukamas. Mutta laukun kangas on juuri sopivan karkeaa palttinakudoksista puuvillaa, että se suorastaan vaati nimenomaan ristipistoja. Kuvaksi valikoitui mököttävä Grumpy Cat (joka muuten on saanut oman näköisversion Madame Tussaud'siin. )
Maailmanlaajuisesta tietoverkosta löydetyssä mallissa oli vielä teksti "I hate balloons!". Toisessa versiossa kissa taas urputti, että " So now I'm a cross stitch. I hate cross stitch!". Päätin kuitenkin antaa kuvan urputtaa puolestaan.
Eikä siinä vielä kaikki: toissa kesänä tarvikepakettina ostettu ja aloitettu "Fishy on a Dishy" tuli myös valmiiksi. Tarvikepaketit ovat toki käteviä, mutta sitten kun osa langoista katoaa ja pitää lähteä ostamaan tilalle kokonaiset niput, homma viivästyy. Valmista kuitenkin tuli. Pakkauksessa oli mukana pahvikehys, mutta kala on niin pieni ja sievä, että saatanpa laitattaa sen ihan oikeisiin kehyksiin jossain vaiheessa.
Ensimmäinen ristipistotyöni (olisinko ollut jotain 12?) oli tällainen vaatimaton kukkakori. Joku voisi sanoa, että on minulle tyypillistä aloittaa jonkin uuden asian opettelu mieluummin vaikeasta päästä. Kukkakori tuli liian alas, joten lisäsinpä ilmatilaan pörriäisiä!
-Aune